Jassu.fi

Nykyisin esineiden internet (Internet of Things, Iot) on tullut suositummaksi ja yhä useampi kantaa mukanaankin nettiin liitettyjä laitteita päivittäin. Yksi asia mikä jää vähemmälle huomiolle ovat näiden laitteiden niin tietoturvaan kuin käytettävyyteenkin liittyvät päivitykset. Jos ajatellaan nykyistä vallitsevaa tilannetta, niin monilla on kotona jopa jääkaappi liitettynä internetiin – mutta kuka huolehtii sen päivityksistä jos tätä ei ole automatisoitu? Valitettavan usein ei kukaan.

Eilen illalla kotona taas laitepäivityksiä selatessani mietin kuinka nykyäänkin osa laitevalmistajista jättää päivitykset täysin käyttäjän varaan, ilman että he edes ilmoittavat päivityksistä. Jopa kokeneet laiteasiantuntijat saattavat uuden laitteen oston yhteydessä tarkistaa firmisten (firmware, laiteohjelmisto) ajantasaisuuden mutta sen jälkeen tuo vaan unohtuu jollei laitetta saa tekemään päivityksiä itse – tämä sama koskee monia esim kotisivujen hallintaan tarkoitettuja nettisovelluksia joidenka kanssa painitaan samojen ongelmien kanssa vuodesta toiseen. Tilanne on luonnollisesti vielä surullisempi niiden henkilöiden kohdalla jotka eivät koe teknisten laitteiden hallintaa mukavuusalueelleen, ja antavatkin yleensä alkuasennuksen jonkun toisen henkilön käsiin.

Listaisin eilen mielessäni taloutemme eri nettiin yhdistettyjä laitteita ja niiden päivityksiä:

Päivittävät itse kaiken automaattisesti
4 tietokonetta (käyttöjärjestelmätaso)
Operaattorilta ostettu viihdepaketin digiboxi
Olohuoneen TV
Älyvaaka
Operaattorin VDSL-päätelaite
Langattomat mediatoistimet (ChromeCast)

Ilmoittavat käyttäjälle päivityksestä, mutta jättävät asennuksen käyttäjälle
Audio-vahvistin
Matkapuhelimet + tabletti
Älykellot
Langaton wlan-tukiasema
Playstation 3
Internet-yhteyden erillinen palomuurilaite
Autojen GPS-navigaattorit

Eivät ilmoita päivityksistä – käyttäjän huolehdittava kaikesta
Verkkotulostin
2 muuta digiboxia
makuuhuoneen TV
Varavirtalaite (UPS)
Wlan-mokkula
Auton dashcam -kamera

Listakin osoittaa että netissä kiinni olevia laitteita on jopa meidän pienessä perheessämme kohtuullinen määrä, ja meiltä kuitenkin puuttuu paljon yleistyneet nettiin kytketyt kodinkoneet täysin. Kaikki listatut laitteet muodostavat varsinkin päivittämättöminä oman tietoturvariskinsä, vaikka suurin osa on toki perinteisen rautapalomuurin takana kotosalla.

Mielestäni vähimmäisvaatimus laitteissa tulisi olla, että päivityksen voisi asetuksista laittaa asentumaan täysin automaattisesti, tai jos pelkää yhteensopivuusongelmia niin kytkeä tuon ominaisuuden pois ja huolehtia päivityksistä itse – tällöin laitteen/sovelluksen olisi ehdottomasti hyvä muistuttaa asiasta jotta päivitykset tulisi asennettua. Tilanne jossa laite ei edes kerro että päivityksiä olisi saatavana, johtaa auttamattomasti siihen että joko sen päivitys laiminlyödään täysin, tai sitten viive kasvaa tarpeettoman pitkäksi.

Milloin sinä tarkistit viimeksi kaikkien nettiin liitettyjen laitteiden päivitykset?

Eri sosiaalisen median käyttäjillä tuntuu olevan ryhmittymisen kaltaista käyttäytymistä. Yksi suuri ryhmä on eri testien ja hömppäsivujen perässä juoksijat, ja osittain samaan lokeroon menevät ”Tykkää & Jaa”-kisojen metsästäjät. Tämä ryhmä metsästää kaikkea mikä vaan voi olla ilmaista, persikoista perämoottoreihin.

Osalle sosiaalisessa mediassa toimiville yrityksille nämä kilpailut toimivat keinona saada ilmaista mainosta, ja tämän vuoksi porukkaa pyydetäänkin jakamaan milloin mitäkin julkaisua arvontaan osallistumista vastaan – tällainen toiminta on kuitenkin ärsyttävyyden lisäksi selkeästi Facebookin sääntöjen vastaista. Osa tekee tätä toki tietämättömyyttään, mutta selvästi osa toimijoista on tasan tarkkaan tietoinen säännöistä mutta niistä viis veisaavat.

FB:n säännöt määrittelevät kilpailujen osalta seuraavaa:

Kampanjat

1. Jos käytät Facebookia kampanjan (esimerkiksi kilpailun tai arvonnan) tiedotuksessa tai hallinnassa, olet vastuussa kampanjan laillisesta toiminnasta, mukaan lukien
a. virallisista säännöistä
b. tarjouksen ehdoista ja kelvollisuusvaatimuksista (esim. ikä- ja asuinpaikkarajoitukset)
c. kaikkien kampanjaan liittyvien säädösten noudattamisesta sekä kampanjan yhteydessä tarjotuista palkinnoista (esim. rekisteröityminen ja tarpeellisten pakollisten hyväksyntien hankinta).

2. Facebook-kampanjoissa on oltava seuraavat tiedot:
a. Jokaisen osallistujan on vapautettava Facebook kaikesta vastuusta.
b. Kampanjan on ilmoitettava, ettei Facebook sponsoroi, suosittele tai hallinnoi kampanjaa millään tavalla eikä se liity mitenkään Facebookiin.

3. Kampanjoita voidaan hallita Facebookissa sivuilla tai sovelluksissa. Henkilökohtaisia aikajanoja ja kaveriyhteyksiä ei saa käyttää kampanjoiden hallitsemiseen (esim. ”jaa aikajanallasi ja osallistu”- tai ”jaa kaverisi aikajanalla ja osallistut useammin”- ja ”osallistu merkitsemällä kavereitasi tähän julkaisuun” -tyyppiset kehotukset on kielletty).

4. Me emme auta sinua kampanjasi hallinnassa, ja hyväksyt sen, että jos käytät palveluamme kampanjasi hallitsemiseen, teet sen omalla vastuullasi.

Lähde: https://www.facebook.com/page_guidelines.php?locale=fi_FI

Lähtökohtaisesti jokainen kisa missä pyydetään jakamaan joko omalle, tai kaverin seinälle jotain – tai missä vaaditaan kaverin tagaamista viestiin rikkovat näitä sääntöjä. Vaikka säännöt ovat selvät ei kovinkaan montaa kisan järjestäjää tai osallistujaa tuo tunnu kiinostavan. ”Low risk, high reward” toimii, koska toistaiseksi FB ei ole puuttunut kovin aktiivisesti näihin rikkeisiin.

Lähtökohtaisesti mielestäni FB:n säännöt ovat hyvät ja ne koittavat suojella sosiaalisen median perimmäistä tarkoitusta, sosiaalista kanssakäymistä netin välityksellä. Jos kiertoviestit ja feikkivaroitukset ovat aiemmin olleet jo SoMen syöpää – niin hyvä tulokkaana ovat nämä ämpärinmetsästäjät.

Joillain kisojen metsästäjillä osallistumiskiima menee niin pitkälle että ihan sama onko esim joku julkaisu kilpailua vai ei, niin kaikkeen kommentoidaan ”TJ” tai ”T&J” ja jäädään toivomaan että sieltä jotain mahdollisesti tulisi säälistä – turha toivo, ei tule. Sama porukka on tätä joka oikeisiin kisoihin pistää itkuvirsiä ja perusteluita kommenttina kuinka palkinto ”tulisi todella tarpeeseen” milloin mistäkin syystä. Herätys ihmiset!

Toivottavasti Facebook alkaa tulevaisuudessa valvomaan sääntöjä rikkovia tarkemmin, epäasiallisen ja sääntöjenvastaisen markkinoinnin hyvänä sanktiona voisi olla yrityksen profiilin jäädytys tai poisto ainakin selvästi tahallisissa tapauksissa. Tulevaisuus näyttää tullaanko noihin rikkeisiin puuttumaan aktiivisemmin.

Yrityksille jotka tätä sääntöjenvastaista skabaamista harrastavat, voisin neuvoa, että ei ne FB:n maksulliset mainokset mitään kalliita ole. Kannattaa tutustua, lisää tietoa mainonnasta löytyy : https://www.facebook.com/business/products/ads

Helsingissä on paljon pieniä ravintoloita, joista jokainen koittaa erottua massasta jotenkin, näin myös Punavuoressa sijaitseva pieni Hoku. Pöytiä ei ole montaa ja ne tuntuvat iltaisin olevan usein täynnä, pöytävaraus on siis todella suositeltavaa.

4 hengen pöytäseurueemme tilasi jokainen eri annokset ja kaikkien mielestä makumaailma ja ruoan laatu oli erinomaista.

 

Alkuruoaksi (yllä vas) valitsin Beef Tatakin (Kevyesti savustettua pintakypsytettyä raakaa naudanlihaa, tomaattia, sipulia, mustapippurisitrussoijakastike) – annos oli todella tasapainoinen ja maut sopivat loistavasti yhteen. Tekstuurissa oli sopivaa rapeutta kun taas samettisen pehmeä liha toi toisenlaista tasapainoa.

Pääruokana (yllä oik) testissä oli Braised Crispy Pork Belly (Rapeaa, pitkään haudutettua porsaankylkeä, kimchiä, korianteria, soija-chilikastiketta). Kun ajatellaan ravintolan mainostavan itseään Havaijilais-Japanilaisena fuusiokeittiönä, niin tässä se näkyi hyvin. Porsaassa oli samoja elementtejä mitä itse Havaijilla käydessäni huomasin siellä monesti olevan. Annos oli hyvä, mutta varoituksen sanana sanottakoon että kevyempää vaihtoehtoa hakevalle, tämä ei ole se valinta.

Jälkiruokana ollut HOKUn suklaa-macadamiapähkinäkeksi vaniljajäätelöllä oli myös erinomainen – yksinkertainen, mutta maistuva.

Hokun meininki kokonaisuudessaan on rentoa, mutta ei misään nimessä leväperäistä. Palvelu oli alusta loppuun ripeää ja asiallista, mutta ei jäykkää. Ruokailun jälkeen saimme rauhassa istua ja jutustella ilman että kukaan oli heittämässä meitä ulos tai viimeisten lusikallisten kohdalla tunkemassa jo laskua nenämme eteen. Kun seuraavan varauksen alkuun oli noin 15 minuuttia kävi tarjoilija kohteliaasti kertomassa tästä ja kysyi haluaisimmeko laskun – todella tyylikästä ja huomioivaa.

Hintaluokkakin oli kohtuullinen ja kahden hengen kolmen ruokalajin illallinen kustansi 72e (+ juomat 46e). Juomien osuus selittyy sillä että oluen ja siiderin lisäksi palanpainikkeeksi otettiin pullollinen punaviiniä (McWilliams Shiraz, Australia – Alko 451947, Hokussa 33e/plo).

Monissa lukemissani arvosteluissa Hokusta oli mainittu, että paikkaa ylihypetetään. Itse en tiennyt yhtään mitä odottaa, vaan lähdin avoimin mielin testaamaan paikkaa. Itse en ole sitä mieltä, että paikkaa hypetettäisiin liikaa. Se on yksinkertainen ja tarjoilu on ihan rennon asiallista, ei mitenkään ylitsepursuavaa. Mutta tärkeintä on kuitenkin ruoka, se Hokussa on erinomaista ja hinta/laatusuhde todella hyvä. Toivottavasti tämä ei myöskään muutu suosion myötä tulevaisuudessa.

Hoku nousee ehdottomasti yhdeksi suosikikseni pienen porukan illallispaikaksi.

Päätimme lähteä Helsinkiin brunssille ja lopulta paikaksi valikoitui Ravintola Krulla Lönnrotinkadulla (http://krullas.com/ ). Paikasta on kuulunut monenlaisia kokemuksia, varsinkin palvelusta, mutta en sentään olettanut että huonointa palvelua saa itse paikan omistajalta.

Brunssin hintaan (20e) kuuluu pääasiassa paria erilaista leipää, jogurttia, croissantteja, salaatteja, juustoja, suppea valikoima leivänpäällisiä, jäkiruokakakkuja sekä kahvia ja tuoremehua. Saapuessamme paikalle tarjoilija myös mainitsi että settiin kuuluu lämmin ruokalaji, jonka voisi valita listalta. Nämä lämpimät ruokalajit olivat erilaisia pieniä omeletteja ja pannukakkuja hillolla tai marjoilla, jotka olivat ihan perus lettuja. Ei siis mitään kummallista tai monimutkaista keittiön osalta. Tilasimme feta-tomaatti omeletin sekä pannukakun marjoilla.

Ihmettelimme jo muita ruokia syödessämme kuinka keittiöstä tuli todella hitaasti näitä lämpimiä ruokalajeja pihalle, useampi asiakas kävi kyselemässä onko heidän tilauksensa unohtunut ja joku mainitsi myös että jos ei kohta saa annostaan niin hänen olisi pakko lähteä. Useampi asiakas oli jo syönyt lautasensa moneen kertaa tyhjäksi ja odotti enää ainoastaan tuota lämmintä ruokaansa.

Odotettuamme miltei tunnin näitä lämpimiä annoksia, ja jo aikoja sitten syötyämme jälkiruokia myöten ateriamme mainitsin ohikulkevalle tarjoilijalle että ravintolan kannattaisi varmaan harkita luopumista siitä, että lämpimät ruoat automaattisesti kuuluisivat brunssiin, vaan ne voisi laittaa optioksi joka helpottaisi keittiön painetta – keittiön kun selvästi laahaa perässä tilaustensa kanssa. ”Paine” tosiasiassa oli muutaman kymmenen asiakkaan kokoinen ja tosiaan tehtävät annokset omeletteja ja normaaleita lettuja – tätä tosiasiaa vasten oli mielestäni käsittämätöntä että annoksia sai odottaa niin pitkään.

Tarjoilija kuunteli palautteeni ja ainoa mitä sanoi takaisin oli ”noinko meinaat? No kerron palautetta eteenpäin”. Tämän jälkeen kesti ehkä reilu 5 minuuttia ja keittiöstä ensimmäistä kertaa koko aikanamme kävelee kokintakkiin pukeutunut mies ulos kantaen kahta pientä lautasta, kävelee suoraan luoksemme ja ilman mitään pohjustusta alkaa paasaamaan meille englanniksi kuinka emme missään nimessä ole voineet odottaa tuntia vaan enemmänkin odotusaika on ollut 45 minuuttia – lisäksi hän kertoi että jos hänen kokkauksensa eivät kelpaa niin voi viedä ruoat poiskin. En missään vaiheessa ollut arvostellut hänen tekemiään ruokia, miten olisin voinutkaan kun emme olleet niitä edes maistaneet?

Jäin tuijottamaan pöytäämme saapunutta miestä suu auki ja kerroin hänelle että enpä ole hetkeen nähnyt ravintolassa tuollaista asennetta asiakasta kohtaan. Hänen mielestään suurin ongelma oli siis että asiakas oli maininnut tarjoilijalle odottaneensa miltei tunnin, kun aika oli hänen mielestään 45 minuuttia (joka nähtävästi oli sitten ihan normaalia). Totesin että hänen asenteensa on ihan käsittämätön, ja vastasi asiakkaalle haistattelua, jolloin hän korjasi luunsa tuhisten takaisin keittiöön. Kaverin asenne oli niin röyhkeä että oli pakko tiedustella tarjoilijalta olikohan kyseessä kenties itse omistaja, näin kuulemma oli.

Viereisessä pöydässä istunut pariskunta seurasi tilannetta ja omistajan poistuttua paikalta alkoi ihmettelemään kuulivatkohan he ihan oikein mitä juuri äsken tapahtui. Eivät itsekään kuulemma muistaneet nähneensä koskaan tuollaista asiakkaan kohtelua ravintolassa – ja ihmettelivät kanssamme onko todella jollain ravintoloitsijalla varaa moiseen.

Maksoimme annoksemme pois ja voin luvata etten kyllä itse ainakaan vaivaudu enää Krullaan asiakkaaksi, enkä suosittele paikkaa muillekaan.

Tags: Krulla Wiener Kaffeehaus, brunssi, brunch, Helsinki

---

Edit 27.11.2014

Netissä(*) olevien tietojen mukaan Krulla näyttää sulkeneen ovensa lokakuun 2014 lopussa ja ravintolan tilat ovat tyhjillään Lönkalla. Itselleni tämä ei kauhean kovana yllätyksenä tullut, koska jos omistajan suhtautuminen asiakkaisiin oli muillekin edes osittain sen kaltaista mitä me näimme, ei sillä pitkälle pötkitä.

Lähde : http://krullas.com/

OpenSSL -kirjaston ns Heartbleed-bugi uutisoitiin kattavasti, kuten toki tämän kokoluokan tietoturvariskin kohdalla tuleekin. Monia käyttäjiä muistutettiin että vaikka palvelimien ylläpitäjät ovat päivittäneet reikäiset softat uusiin, kannattaa varotoimena myös oma salasana uusia.

Kohta 15 vuotta IT-maailmaa ja varsinkin asiakasympäristöjä ihmetelleenä ymmärrän hyvin miten tuskaiselta tuo kuulostaa monille käyttäjille. Se oma tuttu ja turvallinen ”kissa”, ”koira”, ”lapsennimi1” tai ”salasana” on ollut niin mukavan tuttu ja turvallinen – sekä ennenkaikkea helppo muistaa! Hieman enemmän panostaneet ovat saattaneet opetella jonkun monimutkaisemman salasanan, mutta tätä on sitten viljelty laajasti kaikkiin eri palveluihin. Molemmat ovat lähestulkoon yhtä huonoja vaihtoehtoja.

Moni unohtaa että yhtä salasanaa tulisi käyttää vain yhdessä palvelussa, jokaiseen palveluun tulisi siis laittaa eri salasana, joka ei missään nimessä koostu mistään sanakirjasanasta, nimestä – ei edes niin että sinne laitetaan numeroita perään tai vaihdetaan osa kirjaimista numeroiksi (A->4, E->3. T->7, S->5 jne jne). Mutta miten nämä kaikki muistaa? Hyvä kysymys.

Netti on pullollaan salasanojen hallinnointisovelluksia, joissa yhden master-salasanan takaa saa sitten kätevästi kirjauduttua eri palveluihin – samalla sovellukset yleensä tekevät myös monimutkaisia salasanoja käyttäjän puolesta. Nyt myös monille tuttu F-secure on tuonut oman softansa (F-Secure Key) markkinoille, joka käytössäkin tuntuu todella simppeliltä.

Softa toimii toistaiseksi Macilla, Windowsilla ja mobiiilipuolella Androidilla / Applen tuotteilla. Windows phone tukea ei ainakaan tässä vaiheessa vielä ole.

Itse olen testikäyttänyt palvelua nyt reilun viikon ja alan olla aika vakuuttunut, että tässä voisi olla myös vähemmän tietokoneisiin orientoituneelle hyvä ratkaisu salasanojen hallintaan.

Softan perusversio on ilmainen, mutta jos haluat että salasanat synkataan myös useamman tietokoneen, tai vaikkapa mobiililaitteen kesken on tässä vuosimaksu – Android-marketissa hinta oli noin 12e/v . Synkkaus toimii hyvin ja mieletäni tuossa onkin koko jutun juju, salasanat kun kulkevat todella näppärästi esim matkapuhelimessa mukana.

Facebook ja muut sosiaaliset mediat ovat tulleet äärettömän suosituiksi viime vuosien aikana, käyttäjiä löytyy kaikista ihmiskuntaluokista ja näiden tekninen tietämyskin vaihtelee aivan laidasta laitaan. Sosiaalisesta mediasta onkin tullut uusi kiertokirjeiden ja hoaxien kiertopaikka, juurikin tietämättömien käyttäjiensä takia.

Varsinkin facebookissa saa viikottain nähdä, yleensä samojen käyttäjien toimesta, erilaisten varoitusviestien jakamista. Normaalisti seuraavat määreet täyttyvät kerrasta toiseen :

•    Varoitetaan hakkereista, viruksista ja kaikenlaisesta muusta josta ei välttämättä ymmärretä yhtään mitään – varoitusta höystetään mitä päättömimmillä uhkakuvilla aina kovalevyn formatoitumisesta sähköpostien julkituloon.
•    Jokaisessa viestissä kehoitetaan jakamaan sitä eteenpäin kavereille, yleisimmin omalla seinällä. Ja porukkahan jakaa, kun kaveri kerran kehottaa. huoh…
•    jakajana toimii henkilö, joka tuskin tietää oikeasti edes mikä on hakkeri, tai miksi nuo varoitusviestit ovat vääriä.

Olen seurannut näitä varoituksia jo vuosia, enkä ole nähnyt niiden joukossa yhtäkään oikeaa uhkaa. Olen myös koittanut kertoa näitä jakaville ihmisille etteivät jakelisi varoituksia, joista eivät ymmärrä mitään.  Valitettavasti tuntuu että käyttäjän muisti on suhteellisen lyhyt ja parin viikon päästä on taas joku uusi ”kauheus” jaossa.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että Facebook on Suomessa niin suosittu palvelu, että siellä oikeasti oleva tietoturvauhka olisi muutamissa tunneissa Iltalehden etusivun lööppinä ja esim cert.fi:ssä. Käyttäjien ei tulisi koskaan jakaa ”varoituksia”, joita eivät voi/osaa itse todentaa.

Lyhyenä ohjeena sanoisin että älä jaa mitään varoituksia, vaan katkaise tuo ketju omalta kohdaltasi aina jos et voi vahvistaa varoitusta jostain luotettavasta lähteestä. Muutenkin kannattaa olla välittämättä yhtäkään viestiä joka kehottaa jakamaan sitä eteenpäin. Tuskin osallistut kiertokirjeiden toimitukseen netin ulkopuolellakaan?

Hoaxin voi monesti todentaa äärettömän helpolla tavalla : kopioi pätkä varoitusviestistä Googleen ja suorita haku. Yleensä saat monta sivullista linkkejä missä näkemäsi varoitus todetaan hoaxiksi. Useimmiten löytyy tieto, että viesti on pyörinyt jo vuosia. Se että et löydä haulla mitään aiheeseen liittyvää, ei tarkoita sitä että varoitus olisi todellinen!

Äärimmäisen hyvä linkki facebookin käyttäjille: https://www.facebook.com/verkonvaarat/ – VerkonVaarat -ryhmän sivu, täältä löytyy usein tieto näistä ”varoituksista” ja siitä että ne eivät ole oikeita.

Myös poliisi on kehoittanut käyttäjiä jättämään kiertokirjeet omaan arvoonsa : Poliisi: Facebookin varoituksista 99 prosenttia höpöhöpöä

Nyt on kulunut reilu vuosi siitä kun muutimme kerrostalosta omakotitaloon, on siis aika hieman summailla asumismuotojen eroja.

Kun lähdimme asunnonvaihtoa suunnittelemaan oli meillä jonkunlainen kuva mitä halusimme. Uuden asunnon piti sijaita pääkaupunkiseudulla ja sen tuli olla (mieluisuusjärjestyksessä) rivitalo, erillistalo, paritalo tai viimeisenä vaihtoehtona omakotitalo – rakennusvuosi piti olla mielellään 2000 luvulta ja kohteessa pakollisena pidettiin omaa lämmintä autotallia. Kävimme katsomassa useita kymmeniä kohteita aina rivareista omakotitaloihin, kunnes päädyimme nykyiseen kotiimme, 2002 rakennettuun Vantaalla sijaitsevaan omakotitaloon.

Aiemmin olimme asustelleet kerrostalossa ja itseltäni löytyi kokemusta myös 15 vuoden ajalta huoltoyhtiöllisestä rivitalosta, jollaisen löytäminen nykyään tuntui mahdottomalta. Kaikissa rivareissa mitä kävimme katsomassa oli ”asukkaat hoitavat itse kunnossapidon”, joka suomeksi tarkoitti yleensä esim vuoroviikoin tapahtuvia lumitöitä. Sama käytäntö oli pari- ja erillistaloissa.

Omakotitalo oli meillä alunperin viimeisenä listalla mm sen takia, että niissä (ellei ole yhtiöitetty) on huomattavasti korkeampi varainsiirtovero. Asunto-osakeyhtiöissä veron määrä on 1.6% kun kiinteistöissä (norm. omakotitalot) määrä on 4% . Esimerkiksi 400 000e:n asunnossa tämä tarkoittaa euroissa 6400e vs 16000e, eli aikamoista eroa. Lisäksi toki myös se, että kaikki työt ja kulut tulevat itse maksettavaksi täysimääräisenä mietitytti.

Nyt kun asumista omassa talossa on vuoden verran takana on ajatuksemme hieman muuttuneet. Se että kaikki työt tarvitsee tehdä itse ei ole välttämättä huono asia, tässä nimittäin vastaat ainoastaan itsellesi näistä asioista. Jos ei huvita tehdä lumitöitä joka päivä niin sitten et tee – itse ehkä kärsit mutta kukaan (vaimon lisäksi) ei tule naputtamaan asiasta – toista on esim paritaloissa joissa on sovittu vuoroviikoin asioiden hoitaminen – tässä tavallaan sinulla on niinä kiirepäivinäkin pakko lunastaa velvollisuutesi oli aikaa tai ei.

Muutenkin kulujen maksaminen itse ei ole mörkö, tässähän maksetaan vaan siitä mitä itse kulutat, käytät, haluat korjata tai hajoitat. Jos vesilasku riepoo, et voi syyttää naapuria vaan olet ihan itse ne vedet käyttänyt, sama pätee sähköön tai jätehuoltoon. Oikeastaan ainoa mihin itse ei pääse vaikuttamaan on kiinteistövero, mutta tämä on niitä pakollisia pahoja.

Suurimpia huomioita asumistyylin eroissa esim kerrostaloon on ajan käyttö. Kerrostalossa kun tulit kotiin niin heitit repun nurkkaan, vedit ajokamppeet niskaan ja lähdit prätkällä ajamaan – nykyään mietitään että pitääkö ajaa nurmikkoa, tarvitseeko esim lämpöpumppujen suodattimia putsailla, hotalkoja hommata takkaan, kattoa pestä/huoltaa tai muuta vastaavaa, jka aiemmin hoiti talonmies. Suurimmaksi osaksi kaikki tämä homma näkyy prätkän mittarissa, johon kaudella 2011 on kertynyt ainoastaan 4000 km aikaisemman noin 15 000km sijaan.

Kaiken kaikkiaan paljon on jo tässä vaiheessa ehditty oppimaan ja oma rauha on kyllä aika mukava asia, kukaan ei mussuta jos haluat yöllä katsoa leffaa kotiteatterin nupit kaakossa tai jos sattumalta remontti venähtää hieman klo 21 myöhemmäksi. Myöskin kylmänä talvi-iltana on mukava heittäytyä takan eteen nauttimaan lämmöstä tai kesällä makoilla oman omenapuun katveessa.

Kotimainen chilikulttuuri on alkanut nostaa viime vuosina päätään, joissain ravintoloissa saa nykyään jo ihan oikeasti potkiviakin annoksia, silti vielä markkinoinnissa tulisina mainostetaan ruokia joita syödessään miettii että kenen mielestä ne ovat olleet tuon arvosanan arvoisia.

Tammelasta löytyy erittäin persoonallinen ravintola Keppana Kellari. Kyseisen ravitsemusliikkeen listalta löytyy myös Harmageddon pihvi, joka on saanut jotkut perustamaan sen ympärille jopa oman ”motoristikerhon”, Harmageddon Brothersin.

Kävin tänään moottoripyöräretkelläni testaamassa kyseisen lihakimpaleen. Annokseen kuuluu valitut perunat, salaatinlehti, pari palaa kurkkua, ananasrengas, siivu tomaattia, grillattu banaani ja sitten toki tuo paljon ”mainetta” kerännyt pihvi. Hintaa annoksella on 16,50€.

Syötyäni annoksen katsoin hieman huvittuneena noita Harmageddon Brothersin videoita hikoilevista isoista miehistä. Annos nimittäin on toki ihan maistuva, mutta ei siinä kyllä kummoisesti poltetta ollut. Leikkeen sisään on tungettu maustetahnaa, jonne on silputtu aromista päätellen jotain Annuum-sukuista chiliä muiden mausteiden lisäksi.

Harmageddon on varmaankin vanhalla suomalaisten mittakaavalla katsottuna ”tappavan tulinen”, mutta jos yhtään on harrastanut chilejä tai tulista ruokaa, niin kyhäelmä jää tulisuudessa enemmänkin säälittäväksi. Sanoisin että pikantti lisä tuohon maustetahnaan, voisi olla vaikkapa Blair’s Death Rain Nitro tai esim tujaus Dave’s Ultimate Insanity -chilikastiketta. Vaihtoehtoja on nykyään kyllä tarjolla ja esim tukusta noita löytyy hyvinkin laidasta laitaan.

Yleisarvosana annokselle : **½

Perustelut: Ei kovin tulinen eikä mikään kummoisen kokoinenkaan annos, maultaan ihan hyvä. Jos tulisuutta ei hehkutettaisi niin paljoa tuon kohdalla ruokalistassa, voisi pisteitä ropista enemmänkin – nyt kuitenkin kun tulisuutta mainostetaan erikseen niin poltteen puute laskee arvosanaa.

Harmageddon olisi ollut kova sana 90 luvulla tai 2000 luvun alussa, mutta nyt se pitäisi päivittää nykypäivään. Nykyään kun tulisuus ei ole enää välttämättä sitä mitä kebab-ravintolan ”tulinen” tomaattilitku on.

Jälkihuomautus: Pihvin maustetahnaa on selkeästi hieman paranneltu vuosien varrella, itse kävin edellisen kerran Keppanassa syömässä Harmageddonin vuonna 2008, tuolloin annos meinasi jäädä kesken, mutta ei chilin vaan sen suolaisuuden takia – illalla meni 3 litraa kokista pelkkään janoon. Nyt onneksi suolaisuus ei tullut silmille, mutta ei kyllä tulisuuskaan. Arvelin että olin saanut tuolloin maanantaikappaleen pihvista, joten nyt se piti käydä sitten syömässä uudestaan.

Pitkällinen hiljaiselo blogin suhteen saa nyt päättyä, pitää koittaa ottaa itseään niskasta kiinni ja aktivoitua. Viimeinen reilu puoli vuotta on pitänyt todella kiirettä ja elämässä on tapahtunut paljon.

Keväällä päätimme myydä vanhan asuntomme ja metsästää uutta ja isompaa tilalle, noin 30 asunnon katselmuksen jälkeen haaviin tarttui Tikkurilan vierestä tuollainen 2002 rakennettu omakotitalo – nyt sain kauan haaveilemani oman saunan, pihan, grillin, takan ja autotallinkin. Perheeseen saapui myös toinen moottoripyörä, sekä toki jo viime Joulukuussa ruskea Labradorinnoutaja Cola, joka omalta osaltaan pitää meidät kiireisenä.

Muutto kerrostalosta omakotitaloon on ollut aikamoinen kulttuurishokki. Vaikka olenkin asunut suurimman osan elämästäni rivitalossa on tilanne, jossa itse olen huoltoyhtiö, talonmies ja yleismies jantunen minulle uusi. Tässä on viimeisten kuukausien aikana opiskeltu kaikenlaista aina kattotiilien vaihtamisista lähtien. Lisäksi ostoslista on ollut uskomattoman pitkä lähtien aina rautakangesta päätyen rouhonleikkureihin. eli asioihin jotka aiemmin olivat itsestäänselvyyksiä taloyhtiön puolelta.

Jos pitää näin lyhyen ajan jälkeen vertailla omakotitaloa kerrostaloon niin yksi asia nousee ylitse muiden; rauha. Kukaan ei kolistele ylhäällä, alhaalla tai seinän takana – myöskin jos huvittaa yöllä katsoa leffaa kotiteatterin nupit kaakossa ei tuo ketään häiritse.

VR on taas kunnostautunut tänä talvena erinäisillä selityksillä, tuntuu että on täysin mahdotonta saada junat kulkemaan ajallaan. Jos ei ole liikaa pakkasta niin sitten sitä on liian vähän, tuntuu ettei koskaan ole sopiva keli junillemme.

Vaikuttaa siltä että myös VR:n henkilökunta on kypsynyt ainaisiin ongelmiin, tähän viittaa ainakin kuulutus parin päivän takaa aamun M-junassa, kun juna oli seissyt jokusen minuutin Huopalahden ja Ilmalan välillä: ”Hyvää huomenta matkustajat. Kaikkien suureksi yllätykseksi ratahallintokeskuksen huollon piirissä olevassa,
erittäin luotettavassa, asetinlaitteessa on taas vikaa. Matkamme takkuaa tästä syystä Helsinkiin asti” – porukka antoi aplodit.

Youtubesta löytyy loistava Ismo Leikolan tulkinta ”Pendolino”, joka kuvaa aika hyvin tätä kotimaista junaliikennettä.

(biisi alkaa noin kohdasta 0m 52s)

Pendolino Suomessa, eikä olla aikataulussa
tottuneesti kuuluttaa kuljettaja
Vikaa on moottorissa ja ratti epäkunnossa
ja jotain ihme luntakin tippui taivaalta.

No joltain taisi unohtua, yksi pieni asia,
paskimmat junat tehdään Italiassa!
No toimii ne aina sillontällön paitsi talvella.
Kuka vittu näitä oikein päätti tilata?

Mutkassa hieman kallistaa aika monia oksettaa,
vaunuun astuu kaksi miestä sinisen puhuvaa:
Viiksi-pete hilse-pat, konduktöörejä molemmat,
kumpainenkin suurta leimaisinta heiluttaa.
Matkaliput katsotaan, Viiksi-Pete ilmoittaa,
Hilse-Pat on innoissansa kädet hikoaa.
Jos et ehtinyt asemalta ostaa lippua,
lisämaksu on kuusi euroa.

Ravintolavaunussa kaikki on helvetin kallista,
puoli litraa vettä maksaa kaksi euroa.
Silti riittää juoppoja jotka kaatuu päälle mutkissa
ja kaikki paitsi kalja lämmitetään mikrossa.

Vessoja on harvassa, puolet epäkunnossa,
”toimii kuin junan vessa” on paska sanonta.
Haisee pahalta eikä kehtaa jättää raitoja,
ja yllättävän epämukavia on runkata.

PC-pistokepaikalla stressaantunut tunnelma,
liikemiehet suunnittee sijoituksia.
Kofeiinin voimalla he antavat kaikkensa,
jotta maailma olis huonompi paikka huomenna.
Rikkaimmat kaikista istuu bisnesluokassa,
vakavina selailevat taloussanomia.
Jos Nokia nousi yli 4 prosenttia
on varaa ottaa vielä toinen kuppia kahvia

Opiskelijakortilla pääsee puolella hinnalla,
mutta siltikin tulee halvemmaksi mennä autolla.
Kuuntelin liikenneministeriä se sanoo ”julkisia käytä”,
no ennen kuin neuvot muita ota pää pois perseestä!

Vihdoinkin perillä, yli puoli tuntia myöhässä.
Vastaan tullutta kaveria hieman kismittää.
Mutta kaikki kääntyy parhain päin ja päivä pelastuu,
kun bisnesluokasta ulos astuva mulkku kompastuu.